Yllä: Tuomas keskimmäisessä koskessa Creeking Deltalla
Norjasta ajelin takaisin Ruotsiin ja Trollforsenille torstaina. Juice jäi vielä melomaan Sjoan festivaaleille ja Krisse ja Tuomas ajelivat omalla autollaan perästä myös Piteåjoelle. Porukkaa paikalle kerääntyi enemmänkin, sillä torstain ja perjantain aikana Trollille tulivat Rovaniemeltä ja lähialueilta OlliVain, Niko, Simo, Tiina, Noora, Aksu, Sami, Janne, Ola, Risto ja Suvi ja Kuusamosta Runnakon tuomas ja Ollilan Eki. Päivät menivät tavalliseen tapaan Creeking Deltaa ja alapätkää meloessa. Myös Paltvalsen toimi mukavasti.
Piteåjoen Trollforsen sijaitsee joen latvavesillä päin lähellä Moskoselin kylää. Storforsenilta matkaa Röllikoskille tulee noin 60 km. Nimensä alue lienee saanut sen erikoisesta geologiasta: lähiympäristö ja varsinkin joenpohja on täynnä kallioita ja valtavia siirtolohkareita, joiden välissä joki pujottelee. Ei ole vaikeaa kuvitella, että kivet muistuttavat auringossa liian pitkään viihtyneitä peikkoja tai että pahansisuinen melontajättiläinen on niitä paiskonut pitkin koskia.
Trolli koostuu usemmasta osasta, joiden välissä on leirintäalue. Alueella ei ole palveluja lukuunottamatta siistiä ruotsalaistyyliin koristeltua ulkohuussia. Lappilaismelojilla alkaa tosin olla Trollilla melkein "oma" leiripaikka, johon on piiloteltu ja kerätty kaikenlaista mukavaa, kuten telttasaunan kiuaskivet.
Leirintäalueen yläpuolista melontapätkää kutsutaan Creeking Deltaksi, mutta alkuperäiseltä nimeltään se taitaa olla Fätnafåran tai yksinkertaisemmin Övre Trollforsarna. Delta lähtee järvestä, josta Piteåjoki laskee alaspäin useampana haarana. Toinen mahdollinen melontahaara on Flottarrännan eli Tukkiränni, mutta se on osin luokkaa VI eikä sitä juuri meloskella.
Creeking Delta muodostuu useasta pienemmästä koskesta. Aivan aluksi on pieni koskenliplatus ja tämän jälkeen II- tai III-luokan pikku luiska. Luiskan jälkeen tulee ensimmäinen isompi koski. Luokitus pyörii IV:n paikkeilla, kuten koko Deltalla yleensäkin. Koski on lyhyt ja muodostuu kahdesta luiskasta. Vaativampi keskilinja on sekin melko suora ja oikea sniikkilinja muuten vaan helppo. Toisen luiskan jälkeen tulee pikku allas ja heti perään parin metrin köngäs. Könkään vasemmassa laidassa on hontto, mutta tekniikalla ei ole isommin väliä, jos laskulinja on hyvä. Tosin altaassa on pari kiveä, ja pystyssä pysyminen vähentää kypärän naarmuuntumista.
Tuomas keskilinjalla
Ola puskee toisen luiskan hontosta läpi
Tapio ja köngäs
Könkään jälkeen tulee jälleen siis iso allas - koko Delta on drop-pool -tyyppistä creekkiä - , josta joki laskee parin pienemmän kosken kautta koko Deltan vaikeimpaan koskeen. Tämä "keskimmäinen koski" on yläosan koskista pisin ja teknisin. Itse jätin tällä kertaa kosken väliin.
Tämän jälkeen vuorossa on sitten monen suosikkipaikka eli Fätnafallet. Tämä "Autoboof" on kolmimetrinen putous, jonka keskellä on automaattisen booffin tarjoava kivi ja alla turvallinen allas. Honttoa ei käytännössä ole. Autobooffia lasketaan usein useampia kertoja, kanto takaisin on lyhyt ja helppo.
Autobooffissa harvoin sattuu mitään ihmeellistä, mutta tällä kertaa kolistelimme Olan kanssa putouksen alas vähän erikoisemmin. Itse meloin toisella kerralla booffikiveen vähän liian oikealta. Kivi tökkäsi minut pois tasapainosta, jonka jälkeen tipuin alla olevaan luiskaan hieman poikittain. Luiska käänsi minut ympäri kesken pudotuksen ja kyynärsuojat saivat kevyttä kivikosketusta. Videolla tilanne näytti vähän ikävältä ja oli hyvä muistutus siitä, että myös turvalliseksi koetussa ja tutussa paikassa voi kolista kummasti, jos ei ole tarkkana. Ola teki samantyyppisen liikun ja laski booffikiven oikealta puolen. Tasapaino säilyi kuitenkin minua paremmin ja Ola kolisteli oikein päin alas. Booffiveto meni näyttävästi vain tyhjän päälle.
Tässä vielä booffi lävähtää ihan hyvin
Olan vuoro
Nikon tyylinäyte
Fätnafalletin voi halutessaan ohittaa myös laskemalla sen vieressä olevan tupladropin. Näistä kahdasta Fätnafallet on helpompi.
Autobooffin jälkeen melojaa vastaan tulee taas hetken verran helpompaa pujottelua, pieniä luiskia ja väisteltäviä honttoja. Parin-kolmensadan metrin päässä on sitten Labyrintti, joka on henkilökohtainen suosikkini koko Deltalla. Labyrintti on oikeastaan ihan samanlaista pujottelua kuin edeltäväkin osa, mutta hieman vaikeampaa. Mukavimmassa kohdassa on oikealle kaartava köngäs, joka lasketaan honttojen välistä hauskan kierreaallon kautta. Labyrintti päättyy kohtaan, jossa lasketaan suoraan alas vasenta laitaa ja väistetään kiviseinä oikealle kaartuvan puskuriaallon avulla.
Labyrintin jälkeen joessa on pari leveää 1-2 metrin luiskaa tai köngästä, joissa on honttoja mutta myös selviä kieliä. Luiskien jälkeen vuorossa on massiivinen loppuluiska, jonka voi laskea kolmea reittiä pitkin. Eniten käytetty lienee keskireitti, vähemmällä vedellä lasketaan vasenta reittiä ja isommalla vedellä luiskan voi ohittaa laskemalla siksak-rännin oikeassa laidassa. Luiska on teknisesti helpohko, mutta hyvin epätasainen ja kivinen. Uinnissa seuraa varmuudella ikäviä kolhuja ja mahdollisesti muutakin.
Ola loppuluiskassa
Aapo Halonen siksak-rännissä edellisvuoden kesällä
Loppuluiskan jälkeen Delta päättyy kävelysillan yläpuolella olevaan viimeiseen könkääseen. Tässä könkäässä on aika tiukka hontto ja kielikin on aika kapea. Jos laskulinja on hyvä, ei ongelmia kuitenkaan luultavasti tule.
Seuraavaksi: Trollforsen osa 2, Paltvalsen ja Björnidet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti